Burma kuuluu kaakkoisaasialaisiin rotuihin ja sen sanotaan olevan ensimmäinen ihmisen kehittelemä kissarotu. Toisaalta historiallisten tietojen mukaan Burman buddhalaistemppeleissä tiedetään asuneen ruskeita kissoja (rajaheja) jo ainakin 1400-luvulla. Maailman vanhimmassa kissarunokokoelmassakin puhutaan burmasta. Kuulostaa ristiriitaiselta?
Entisen Burman, nykyisen Myanmarin ja Thaimaan alueella tavataan vieläkin burman näköisiä keltasilmäisiä, ruskeansävyisiä (ja esim. kilpikonnaväritteisiä) maatiaiskissoja. Nämä ”alkuperäisburmat” tai ”maatiaisburmat”, millä nimellä niitä nyt sitten halutaankaan kutsua, ovat kehittyneet tietyllä maantieteellisellä alueella jo vuosisatoja omanlaiseksi rodukseen, ilman ihmisen väliin tuloa.
Näitä kissoja käytetään harkitusti burmakasvatuksen outcross-projekteissa ympäri maailmaa, myös Suomessa. Näillä projekteilla on tarkoitus lisätä pienen rotumme geenien monimuotoisuutta ja siksi itsekin olen sitoutunut tähän projektiin. Ajattelen niin, että luonnossa jo satoja vuosia selvinneet kissat ovat niitä terveimpiä ja vahvimpia ja siksi verraton lisä burmakasvatukseemme.
Sitten palataan burman historian siihen ajankohtaan missä ihminen puuttuu asiaan. Vuonna 1930 amerikkalainen laivastolääkäri Joseph C. Thompson ihastui Burman-matkallaan yhteen tällaisista burmalaisista maatiaiskissoista. Kissa muistutti ruskeanaamiosiamilaista (tuolloin myöskin siamilaiset olivat aivan toisen näköisiä kuin nykyään), mutta naamiovärityksen sijaan se oli kauttaaltaan kauniin ruskea ja silmät hehkuivat kullankeltaisina. Upeinta kuitenkin oli kissan hämmästyttävä luonne.
Kekseliäs tohtori Thompson käytti tätä älykästä ja seurallista burmaansa tylsistyneiden hienostorouvien ”parantamiseen”. Rouvat vallan unohtivat murheensa ja vaivansa burmaa helliessään. Tästä yhdestä Burmasta tuodusta maatiaisnaaraasta, Wong Mausta, alkaakin sitten burmakissan tarina rotukissana. Wong Mau on siis kaikkien länsimaisten burmien kantaemo. Se astutettiin taka-Intiasta tuodulla siamilaisuroksella Tai Maulla ja pikkuhiljaa burmasuku laajeni.
Jo vuonna 1936 Wong Maun jälkeläiset hyväksyttiin omaksi rodukseen USA:ssa. Toisen maailmansodan jälkeen burma astui maihin Englannissa ja aloitti Euroopan valloituksen. Suomeen burma tuli 1960-luvulla. Eli totta molemmat puolet.
Ulkonäkö
Burmalle leimaa antavinta on erittäin eloisat ja ilmeikkäät keltaiset silmät. Niiden tulisi olla suuret ja etäälle sijoittuneet. Silmien ylälinja on suora ja hieman itämaisen vino suhteessa nenän varteen, alalinjan ollessa pyöristynyt.Väreissä hyväksytään kaikki keltaisen vivahteet, kullankeltaisen ollessa arvostetuin. Burman turkissa on silkkimäistä hohtoa.
Turkki on sopeutunut lämpimään Kaakkois-Aasian ilmastoon ja se onkin tiukasti vartaloa myötäilevä ja siinä on vain vähän pohjavillaa, jos lainkaan. Kastraateilla pohjavillaa on enemmän. Välkehtivän turkin alta erottuvat burman hyvin kehittyneet lihakset. Se onkin painavampi kuin ulkoisen olemuksen perusteella voisi luulla. Rakenteeltaan burma on keskikokoinen ja elegantti, uroksien ollessa huomattavasti naaraita suurempia.
Burman rinta on vahva ja pyöreä, raajat sirot ja tassut soikeat. Burman päälle on ominaista lyhyehkö kuono, joka pehmeälinjaisesti yhtyy leveisiin poskiin. Päälaki on leveähkö ja sen tulisi olla pyöreähkö. Nenän ja otsan taitteessa tulisi olla selvä kulma eli stoppi. Leuka on voimakas niin profiilissa kuin edestäkin päin. Otsa on leveä ja pyöreähkö. Keskikokoiset korvat ovat tyvestä avoimet ja kärjistä hieman pyöristyneet. Ne sijaitsevat etäällä toisistaan ulkolinjan jatkaessa kasvojen yläosan ääriviivaa.
Profiilista katsottuna korvat ovat kevyesti eteenpäin taittuneet. Häntä on keskipitkä ja tyvestä tukevahko, kaventuen tasaisesti pyöristyneeseen hännänpäähän. Burman kaikissa väreissä vartalon alapuolen väri on vaaleampi kuin selässä ja jaloissa. Syntyessään burmapentu on tavallisesti hyvin vaalea, väri kehittyy kahteen ikävuoteen saakka.
FIFe:n hyväksymät värit ovat: ruskea, sininen, suklaa, lila, punainen, creme, ruskeakilpikonna, sinikilpikonna, suklaakilpikonna ja lilakilpikonna.
Luonne
Burma hurmaa eloisuudellaan ja seurallisuudellaan. Se on myös oppivainen ja älykäs sekä alati kiinnostunut uusista asioista. Se nauttii haasteista ja tehtävistä. Useimmat burmat tykkäävät noutaa leluja, antavat tassua ja yläfemmaa ja onpa useita kasvateistani opetettu asioimaan omatoimisesti wc-pöntölläkin. Ovien avaaminen on useimmille burmille perusjuttu.
Ihmisen toimia seuraamalla se oppii tekemään monimutkaisiakin asioita. Burma osallistuu kaikkeen mihin sinäkin eli siis ruuanlaittoon, saunomiseen, päiväunille, tietokonehommiin jne. Ne vaistoavat herkästi ihmisensä mielenmuutokset. Iloitsevat yhdessä omistajansa kanssa ja surun hetkellä lohduttavat seurallaan. Burma osoittaa herkeämättä rakkauttaan omille ihmisilleen ja se on erityisen uskollinen ystävä.
Se nauttii suukottelusta, silityksistä ja pitkistä unista peittosi alla. Paras kumppani burmalle sinun lisäksesi on toinen burma, sillä se saattaa joissain tapauksissa olla hieman dominoiva. Koiran kanssa burma tulee usein erittäin hyvin juttuun, tässä suhteessa burma on usein hallitsevampi osapuoli.
Yksinäinen ja pitkästynyt burma saattaa alkaa viihdyttämään itseään tavalla, joka ei välttämättä ole isäntäperheen mieleen. Ainoana kissanakin burma kokemukseni mukaan pärjää, kunhan sen ei tarvitse olla kovin pitkiä aikoja yksin ja sille annetaan iltaisin runsaasti huomiota. Suurimman osan päivästähän kissat viettävät nukkuen, toki sekin on mukavampaa kaverin kanssa.
Omia kokemuksia
Joillakin burmalla saattaa olla hyvinkin ylimitoitettu ego. Burmamme Pisarro on hyvä esimerkki tästä. Herra on suuri kooltaan, mutta ego vielä sitäkin suurempi, liekö johtuen ”pariisilaislähtöisestä” isästä… Kerran kesällä kävi niin, että Pisarro karkasi valjaista pihassamme. Pihamme on keskellä kerrostaloja ja lähellä tietä. Pelko oli suuri, sillä mikä tahansa kova ääni olisi voinut saada aikaan pakoreaktion. Aikani yritin huudella ja risulla heinikkoa heilutella, ilman tulosta. Siiten tajusin käyttää hyväkseni herran suuren egon heikkoa kohtaa… Aloin suureen ääneen kehumaan Pisarron upeaa luonnetta, sädehtivää turkkia, kauniita keltaisia silmiä, vahvoja lihaksia yms. ja hyvin pian herra palasikin luokseni kehräten ja puskien kerjäämään silityksiä ja lisää kehuja.
Burma sopii erityisen hyvin lapsiperheeseen. Eloisa ja ihmisrakas burma rakastaa keskipisteenä olemista ja osallistuu mielellään lasten leikkeihin. Burmakissamme Maikki rakasti lastemme syntymäpäiviä, niissä se sai olla juhlien keskipisteenä ja todellakin nautti siitä. Burmat voivat olla joksus rasittavan itsepäisiä. Tästä esimerkkinä meidän Sheena, joka päätti hoitaa vastasyntyneet pentunsa vaatekaapissani. Raivasinkin pesälle tilaa alimmaiselle hyllylle, mutta yön tullen neitokainen päättikin nukkua pentujen kanssa sängyssämme.
Monen tunnin väsytystaistelun jälkeen (minä kannoin pennun takaisin pesään ja emo toista reittiä sänkyyn) emo pentuineen todellakin nukkui sängyssämme. Näennäisenä kompromissina iso pentupesä oli sängyssä mieheni ja minun välissä muutaman yön, kunnes neuvottelut käytiin uudelleen paremmin tuloksin.
Pyrin kunnioittamaan näissä pentujen siirtämistä koskevissa asioissa viisaan emon tahtoa, mikäli voin olla varma, että pennut ovat turvassa. Silloin kun vaisto sanoo emolle, että pennut on siirrettävä, niin ne on siirrettävä. Pidän hyvänä, että vaistot toimivat, vaikka ne välillä ihmisestä tuntuvatkin ylimitoitetuilta turvallisessa ympäristössä.
Kaikki rodut eivät sovi kaikille, mutta niitä ei mielestäni tule jalostaa kuitenkaan hajuttomiksi, mauttomiksi ja näkymättömiksi. Burma osaa olla myös tempperamenttinen, dominoiva, haastava ja itsepäinen, mutta omia ihmisiään se rakastaa täydestä sydämestään. Tällaiselle burmalle olen sydämeni menettänyt jo 80-luvulla ja ainakaan rakkauteni rotua kohtaan ei ole vuosikymmenten saatossa vähentynyt.
Luonnehdinnat ” Et ole koskaan yksin, kun sinulla on burma” ja ” Burma on kissa josta tarinat kertovat” allekirjoitan täysin.